Kaikki tekevät kiireellä kesävaatteita. Minäkin olen piirrellyt kaavoja ja leikellyt kankaita lasten kesävaatteiksi...eli niiden valmistumista odotellessa.
Olen monta päivää pohtinut että täytyisi tehdä koeversio Tanskasta tilaamallani kaavalla ONION 2035. Tätä kaavaa on monet hommanneet itselleen Ikasyriltä. Silloin kun itse olisin kaavan halunnut ne oli loppunut Ikasyriltä joten sitten tilasin Tanskasta, en vain tätä yhtä kaavaa, vaan kolme muutakin :D Jospa niistä joskus vaatteita nähdään...
Mittoja ottaessani karu totuus iski vasten kasvojani....olen kasvanut....No kumminkin kaavoja piirtämään ja kangasta leikkaamaan. Kangas on jotain raskasta joustavaa collegen ja trikoon välimuotoa. Kangas on sellaista jonka kuvion vuoksi (vesilintuja) ja tummuuden (ruskealla pohjalla vihreitä kuvioita) takia en edes ajatellut siitä koskaan tekeväni vaattteita lapsille.
Kaava on todella mainio. Hyvin istuu ja helppo ommeltava. No tietenkin hiukan sooloilin ja tein mekosta tunikamittaisen ja hihansuihin, kaula-aukkoon, sekä taskun suuhun laitoin kankaan nurjan puolen näkyviin resorina. Sopii hienosti. Taskuahan ei kaavassa ole, mutta minusta se sopii malliin ihan hyvin. Laiskuuttani en viitsinyt peittariin vaihtaa lankoja, joten ompelin taskun ompeleet hunajakennolla ja kolmipistesiksakilla. helman käänsin kolmipistosiksakilla.
Voi surkeus kun on "hyvä" sovituskuva vielä silittämättömästä tunikasta, mutta josko tuosta hiukan näkee millainen tunika päällä onkaan.
Sain Bellapuulta viestiä jokunen aika sitten.....
Hei, Bellapuun 3m joutsentrikoota olisi odottamssa arvontavoittona
sinulle, ilmoitatko osoitteesi niin postitan sen. Odotan 2viikkoa
osoitteenilmoitusta, sen jälkeen voitto siirtyy toiselle.
t.Terhi/Bellapuu
Posti-poika toi eilen kankaan minulle. Ei ole suunnitelmaa mihin käytän tuon määrän joutsentrikoota. En ole käyttänyt vielä sitäkään määrää minkä olen aikaa sitten ostanut...mutta KIITOS onnettarelle, että mahdollisti arvontavoiton minulle kahden muun henkilön lisäksi...Onnittelut heillekkin :D



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti