Olemme siis menossa 6-vuotis- ja 1-vuotis synttäreille ja neidoille lahjukseksi hiukan ajattelin tehdä vaatteita muiden lahjojen lisäksi.
6-vuotiaan lahjukset
1-vuotiaan lahjukset
Perjantai iltana sain vaatteet muuten valmiiksi, vaan kaula-aukkojen sulkemiset ja taskunsuun vahvistukset jäi juhlapäivän aamuun ja tietty lankojen päättelemiset.
Onneksi kaikki meni hyvin ja ei tarvinnut takuta minkään kanssa ja sain reilusti etu-ajassa (eli tuntia ennen) ennen lähtöä valmiiksi vaatteet. Vaatteethan ovat sellaisia lahjoja joita minä en pakkaa edelleenkään lahjapaketteihin. Tietty saattaahan se jostain tuntua oman työn arvostuksen puutteelta, mutta ehei, ei se ole sitä. Meillä lapset ja lapsenlapsetkin tietävät, että ne ovat minun käsialaani ja tehty saumat yms kestämään lasten keräämät kivetkin taskussa.
Isomman neidon mekkonen tehty sydänkuvioisesta collegesta ja kaavana koon 128 cm Falling Leaves Ottobre 4/2016
Neitihän on juuri esikouluun menomittauksessa eli viimeisessä lasteneuvolamittauksessa mitattu 122,5 cm:n mittaiseksi
Toiseksi tein koirakuvioisesta trikoosta mekon koossa 122 cm ja kaavana Hummingbird Ottobre 4/2016
Pikkuinen pirpana eli 1-vuotias neiti on hyvin pitkä ja hoikkanen.
Pienemmän vaatteet tein kahdesta eri kankaasta, eli isomman tytön koirakankaan rippeistä ja nalletrikoosta. Vaatteita antaessani naureskelinkin isommalle neidille, että hän saa samistella pikkusiskon kanssa.
Mekko tehty Ottobre 1/2015 kaavana Birdie Birdie koossa 68 cm ja
housut/legginsit tehty Ottobre 1/2015 Catepillar legginsien kaavalla pituus koosta 80 ja vyötärönympärys koosta 62.
Täytyy sanoa, että housut oli just eikä melkein pikkuisen pirpanan kokoa.
Täytyy tunnustaa, että vaikka oli kulunut pitkä aika kun olin käyttänyt viimesksi peittaria kanttaukseen, niin se toimi kuin unelma tehdessäni tyttöjen vaatteisiin kaula-aukkojen kanttauksia.
No jospa nyt saisi tehtyä seuraavat synttärilahjus vaatteet ajoissa lokakuussa syntymäpäiväjuhliaan viettävälle tyttöjen iso-siskolle.
Sovituskuvaa mekkosesta kännyllä kuvattuna 23.08.2016


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti