maanantai 3. heinäkuuta 2017

Sewminaari IKASYR 30.06.2017

Sewminaarimateriaalia tarjolla!
Ihana Ikasyr tarjoaa meille materiaalin, jota työstetään Sewminaarikasyrissä perjantaina 30.6. klo 8:00-23:00. Materiaalipaketin saa avata 30.6. klo 8:00, jolloin myös ompeluaika alkaa.
Pakettia odottelin kuin kuuta nousevaa. Vielä Sewminaaripäivänä toivo oli korkealla. Näin FB:ssa kuinka kivan oloista kangasta porukoile oli tullut ja heti ajatuksena likoista yhdelle mekko. Paketti ei kuitenkaan perjantaina kolahtanut meidän postilaatikoon, ei kyllä tullut muutakaan, eli joko posti on siirtynyt kolmipäiväiseen jakoon meidän suunnalla?  Harmitus oli todella suuri.

No näille ei mahda mitään.

Onneksi maanantaina posti paketin meille postilaatikkoon toimitti ja pikaisella pesulla kangas saksien käsittelyyn ja pikasurautuksena neidolle mekko.

Mekko on tehty Mekkotehdas Koulutytölle Kirjan Merili kaavalla koossa 146 cm ilman mitään muokkauksia.
Mekon sopivuutta piti kokeilla ennen kuin helman käänsin.
Ihan hyvälle näyttää näin hoikkasen päällä.
Hiukan oli harmitusta ilmassa nuoremman tajutessa, että kankaan kuvioissa oli keinuja. Hän olisi halunnut mekkosen, eikä iso-siskolle olisi saanut tehdä. Onneksi tähänkin oli lievennystä olemassa, näytin toisen kankaan josta hänelle mekkosen seuraavaksi ompelen.
Valmis mekkonen kuvattuna nurmella. Sovituskuvaa ei enää saanut valmiista mekosta. lähti neitokaisen matkaan kohden uusia seikkailuja.
 Kiitokset Ikasyr ja Marja !



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti